| HISTORIA |
|
|
| Lyhyesti: |
Viinitila perustettiin vanhempiemme uudistilalle Vetelin kunnan Viisteen kylään. Viiste sijaitsee n. 12 km Vetelin keskustasta Jyväskylään päin. Matkaa valtatie 13:lta tulee 4 km. Tila perustettiin 2 km pitkän Koivusalontien päähän luonnon keskelle. |
|
| Maatilan ja Viisteen kylän asuttaminen alkoi 50-luvulla. 70-luvulla tilalle rakennettiin vanhan navettarakennuksen jatkoksi mullinavetta, ja maatilan asumista jatkui aina 80-luvulle saakka. Maatila-asuminen jätti jälkeensä hyvän betonitiilisen rakennuksen, joka oli lähtökohta perustaa jokin yritys. Muita lähtökohtia oli kiinnostus yrittäjyyteen sekä maaseudun ja mahdollisesti kotitilan autioituminen. |
 |
|
|
| Viinitilan historia: |
90-luvun vaihteessa tilalle etsittiin yritysideaa ja viimein sellainen tuli vastaan: viinitila. Idea houkutteli ja siinä riitti haastetta. Lähdimme tutkimaan asiaa tekemällä lukuisat erät kotiviinejä monen vuoden ajan. Käytimme laajasti erilaisia suomalaisia raaka-aineita mm. luonnonmarjoja. Lähdimme asiaan antaumuksella ja se vei lopulta mukanaan. Perustimme Bothniaplain Oy, Pohjanmaan viinitila- nimisen yrityksen vuonna 1994 ja perustajina oli veljekset Urpo (agrologi) ja Teijo Koivusalo (autoteknikko, tuotantotalousinsinööri) 8 -lapsisen perheen nuorimmaiset. Luvat saimme vuoden 1995 alussa ja myynti alkoi elokuussa 1995. Muutosrakentaminen alkoi vuoden 1995 alussa. Sen jälkeen rakennettiin kylmävarasto (joka myöhemmin muutettiin viinituvaksi) uusi myymälä, toimisto sosiaaliset tilat ja paviljonki. |
 |
|
| Viinitilan historiaa vuosilukuina: |
 |
| 1980 - 89: |
Kotiviiniharrastusta tulevasta yritystoiminnasta tietämättömänä. |
 |
| 1989: |
Idea kotimaisesta marjaviinistä ja asian alustavaa tutkimista muiden yritysideoiden lisäksi. |
 |
| 1990 - 91: |
Viiniasia alkaa viedä mukanaan. Tiedonhankintaa aiheesta ja kotiviinikokeiluja, joita kävi yleensä 6 erää kerrallaan, parhaimmillaan 8 erää. |
 |
| 1992: |
Suunniteltiin tuotantotiloja ja kehiteltiin reseptejä. Samalla valmistuksen tutkimusta ja suunnittelua suuremmassa mittakaavassa. Urpo Koivusalo valmistui agrologiksi. |
 |
| 1993: |
Valmistuslupahakemus lähetettiin Alkon hallintoneuvostolle (myöhemmin se palautettiin ja lähetettiin uudelleen lakimuutoksen myötä sosiaali ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskukselle STTV.) Lähdimme mukaan luonnontuoteprojektiin (myöh. Arktiset aromit) ja Urpo tilaviinikoulutukseen sekä samana vuonna opintomatkalle Unkariin. Reseptien kehittelyt jatkuivat kaiken aikaa myös jo ammattilaisten avustuksella. |
 |
| 1994: |
Bothniaplain Oy (Pohjan lakeus) perustetaan ensimmäisenä yhtiönä Suomessa viinitilaksi. Alussa keskitytään juomien tuottamiseen ja markkinointiin. Ensimmäiset reseptit valmistuvat. Urpo ja Teijo suuntaavat opintomatkalle Saksan Weinsbergiin, jossa ohjaavana opettajana Gunther Röhrig. Yhteyksien luominen saksalaisiin viininvalmistuslaitteita ja tarvikkeita myyviin yhtiöihin. |
 |
| 1995: |
Tuotantotilojen rakentaminen alkaa 1.1. 1995. Valmistuslupahakemus STTV:n käsittelyssä ja lupa saadaan toisena Suomessa. Se käsittää mietojen ja väkevien viinien sekä liköörien valmistamisen aina 22 %: iin saakka. Myös tukkumyyntilupa myönnetään. Teijo valmistuu tuotantotalousinsinööriksi. Opinto- ja laitehankintamatka Saksaan. Vähittäismyyntilupa saadaan elokuussa kuudentena Suomessa. Samana vuonna alkaa myös tukku ja vähittäismyynti. Viinitupaa suunnitellaan ja rakentaminen jatkuu. |
 |
| 1996: |
Aloitetaan liköörien testaukset. Syksyllä valmiina ensimmäinen "Keinutahan"-koivunsilmulikööri. Viinierien valmistuseräkokoa kasvatetaan sadoista litroista tuhansiin. Matkailutoiminta tulee mukaan viinitilan toimintamalliin. Suomen ensimmäinen viinijuhla (Keski-Pohjanmaan I viinijuhla) pidetään Vetelin keskustassa, jossa viiniparlamentissa puhujina mm. Esko Aho, Altti Seikkula, Juha Berglund. Mukana Seinäjoen tangomarkkinoiden aikaan torilla ja siellä ensimmäisen kerran myydään viiniä Ruokaa käsityönä-yhdistyksen yhteisosastolla. Yhtiön toimenkuvaan mukaan tilaisuudet. Viinitilan rakentaminen ja pihatyöt jatkuvat edelleen. Mukana Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla (Marjaana- festivaaliviini, viinitupa). Agri antti -maatalousnäyttely Kokkolassa, jossa viinituvassa tuotteet, viinitila käyntikohteena. Pidot -96 tapahtumassa Vaasassa, mukana koivunsilmulikööri. Syksyllä Kauhajoella ruokamessuilla ja siellä ensimmäistä kertaa tilaviinituottajat mukana. MUOVA aloittaa liköörimyyntipakkauksen kehittelyä. Yhteistyökumppanien etsimistä, kehittäminen jatkuu, suunnittelua eteenpäin. Sivupisteen alustavaa suunnittelua Kaustiselle. ELMA messuilla Helsingissä. Viinitupa valmistuu marraskuussa 1996. Ensimmäinen tuote Alkon toimitusvalikoimaan. |
 |
| 1997: |
Matka -97 messuille Helsinkiin. 1. kertaa miljoonapilkissä Tuurissa myyntiosastolla. Vierailut tilallalla selvässä kasvussa. Ilmoittautuminen mukaan "Pienjalostuksen parhaat"- kilpailuun Mikkeliin, jossa loppuarvioinneissa syksyllä päästiin 5 parhaan joukkoon n. 500:n tuotteen joukosta. Palkittu tuote oli Koivunsilmulikööri ja sen valmis myyntipakkaus. Keväällä valmiina kaikkiaan 7 eri viinilaatua. Tuotteet valitaan Silja Linen Vaasan linjalle myymälään ja ravintolaan. Ensimmäinen viinitila Suomessa, jonka tuotteet valitaan laivaliikenteelle. Keväällä pontikan tislauslupa. Tisle myyntiin kesäkuussa. Pihatöitä ja piha-alueen laajentamista viinitilalla. Mukaan Tuuriin Luonnonherkut Oy ja sinne mieto viini 4,7 % vol variksenmarjoista. Ensimmäisenä pohjoismaissa (poissuljettuna Tanska) yli 4,7 vol. viinit elintarvikekauppaan Kaustiselle. Samalla se on Suomen viinitiloista ensimmäinen viinitilan sivupiste, jossa valmistusta ja myyntiä. Osuuskunta herkku-voorumi perustetaan Kaustiselle ja sillä myymälä, jossa myytävänä pientuottajien elintarvikkeita juomista syötäviin. Keski-Pohjanmaan 2. viinijuhla Sievin Urjanlinnassa. Yhteistoiminta Pietarsaaren maalaiskoulun kanssa (variksenmarjaprojekti), josta tuloksena toinen liköörimme variksenmarjoista eli "Topelius". Kuhmon kamarimusiikkiviikoilla mukana kahvila Juttuassa, jonne tehtiin kahvila Juttuan puolukkainen alkoholivalmiste. Mukana Halsuan Masalassa viini-illassa. Ensimmäinen tuote Levin Hulluun poroon Kammiin. Koivunsilmulikööriä jatkokehiteltiin yhteistyössä Päivikki Palosaaren kanssa. Myyntitoimintaa tehostetaan edustajien avulla. Yhtiön toimintamalli täydentyy liikelahja- ja lahjatavaramyynnillä. |
 |
| 1998: |
Mukana toisen kerran Tuurin miljoonapilkissä ja samalla hoidetaan siihen saakka suurin anniskelutapahtuma: 1500 anniskelupaikan ravintolateltat. Telttoja 2 kpl. Samanaikaisesti yhteistyössä Keskisen onnenkiviravintolan kanssa Tuurin tuhti pontikka-tuote. Keski-Pohjanmaan 3. viinijuhla Sievin Urjanlinnassa. Aloitetaan rakentamaan monikäyttöistä rakennusta: Paviljonkia. Piha-aluetta laajennetaan edelleen. Matkailijamäärä lisääntyy vuosittain hiljalleen. Tilan tuotteiden ja matkailun markkinointia sekä tuotekehittelyä. |
 |
| 1999: |
Keväällä aloitetaan myymäläosan ja toimiston sekä asiakkaiden sosiaalisten tilojen rakentaminen. Urakka saadaan valmiiksi kesällä jolloin paviljonkikin on palvelukuntoinen. Syksyllä lopetetaan yhteistyössä Herkku-Voorumin sivupiste. Samalla osuuskunta lopettaa toimintansa. Kokemukset hyviä sivupisteestä. Keski-Pohjanmaan 4. viinijuhla viinitilalla, esiintyjänä mm. Eero Raittinen. Mukana Oulussa tilaviinijuhlilla. Kokkolan leirintä-alueella Farmarin karnevaali -tapahtumassa. Kalajoen hiekkasärkillä, jonne kehiteltiin yhteistyössä Viihdekeskus Merisärkän kanssa Kalajoen viiniviikko. |
 |
| 2000: |
Keski-Pohjanmaan 5. viinijuhla Halsuan Masalassa, esiintyjänä mm. Viktor Kallborek. Urpo valmistuu viinituotannon ammattilaiseksi. Mukana 1. kerran Pietarsaaressa Jaakon päivillä. sekä Kokkolan leirintäalueella Holiday 60`s tapahtumassa. Kalajoen viihdekeskus Merisärkkään viinitilapiste. Jyväskylässä 1. kerran ryhmämatkamessuilla. Porin viini- ja sadonkorjuujuhlilla 1.kerran. Helsingin liikelahjamessut. Yhteistyötä kehitellään eri osa-alueilla (mm. Kaustinen-paketti.) |
 |
| 2001: |
Lahden suurmessuilla 1. kerran. Oulun erämessuilla ja suurmessuilla 1. kerran. Myynti & markkinointi-tapahtumassa Wanhassa satamassa Helsingissä. Keski-Pohjanmaan viinijuhlien kohdalla välivuosi. Suomen viinitilat ry ja Hyvää Suomesta yhteistyö, johon liittyi mainoskampanja TV:ssä. |
 |
| 2002: |
Vetelin Kemoralla "Isot kohtaavat" -tapahtuma, jossa mukana. Kaustisen kuninkuunsraveihin elokuussa. Seinäjoen tangomarkkinoilla sekä Jaakonpäivillä Pietarsaaressa. Lapualla nostalgy 70`s tapahtumassa. Kehittelypuolella tehtiin uusia tuotteita sekä osallistuttiin Saksan Nieheimissä juustomessuille. Urpo kävi Ranskassa opintomatkalla. Yhteistyötä teimme Tosiviihde Oy:n kanssa. Janne Hurme levytti Elämän malja-nimisen viiniaiheisen laulun, ja me puolestamme lanseerasimme uuden Janne Hurme nimisen viinin. Yhteistyö István Zemberyn kanssa, joka alkoi kehittelemään meille uutta viiniä. Lähtökohta hyvä ruokaviini hyvästä suomalaisesta raaka-aineesta |
 |
| 2003: |
Vetelin Kemoralla "Isot kohtaavat" -tapahtumassa mukana toisen kerran. Seinäjoen tangomarkkinoilla, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, Kalajoen hiekkasärkillä. Yhteistyö jatkuu István Zemberyn kanssa, hän kehitteli meille kaikkiaan neljä tuotetta: Variksenmarjaviini, Viherherukkalikööri, Tyrnilikööri ja Tyrniviina. Kaikki em. tuotteet Alkon toimitusvalikoimaan. Saimme historialliset neljä palkintoa Lepaan vuoden tilaviinikilpailussa. Palkitut tuotteet: Variksenmarjaviini, 12,7%vol, kuiva, Viherherukkalikööri, 20%vol, Mustaviinimarjaviini, 12%vol, makea, sekä Omenaviini, 12,5%vol, puolimakea. Helsingin suomalaisella klubilla juomaesittely ravintolapäälliköille. Ähtärissä tapahtumassa mukana. Loppuvuodesta Elma -messuille Helsinkiin. Helsingissä esittelytilaisuudessa Nokka-ravintolassa, jossa vetäjänä Markus Maulavirta. Hyvä vastaanotto uusista tuotteista ja varsinkin viinitohtorin viinistä. |
 |
| 2004: |
Viinimessuille viiniyrittäjien yhteisosastolle. Kokkolassa vapaa-ajan messuille. Saksaan Hampurin Merimieskirkon pääsiäismyyjäisiin. Vierailu Levillä. Kesän tapahtumissa Seinäjoella, Kaustisella, Kalajoella ja ensimmäistä kertaa Kokkolan venetsialaisissa. Uusia suunnitelmia ja yhteistyön kehittämistä, jota riittää aina. |
 |
| 2005: |
Kesän kehitystyön tuloksena on syntynyt uusi kuohuviini sekä limonadi. Vuosi on pääosin toistunut samankaltaisena kuin aiemmat, mutta yhteistyö esimerkiksi Kaustisen musiikkijuhlien kanssa on tiivistynyt. Teimme yhdessä Kaustisen kansantaiteen-keskuksen ja kansanlääkintäkeskuksen kanssa hankkeen "Tervetuloa kylään". Kyseessä on varsin monipuolinen tutustumispaketti vieraileville ryhmille. |
 |
|
|
|
|